sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Minä Jyllalaisena?


"Me Jyllasta tullaan
Ja parhaita ollaan
Me toisiamme autetaan
Ja loppuun asti tsempataan
Gooo Jylla!"
-JyllaMusical 2014

Toi quotti on meijän lukion viime vuonna pyörineestä musikaalista ja myös yks mun parhaista muistoista. Siis ei itse toi lausahdus, vaan kaikki mitä sen ympärille rakentuu. Tulee heti mieleen ne ennen jokaista esitystä olevat pienet vilunväreet (ja ehkä hienoinen paniikki), ja se ylpeyden tunne sekä onnellisuus joka tuli aina, kun jokaisen esityksen jälkeen annettiin syvät kumarrukset parrasvalojen loisteesssa ja aploodien raikuessa.
  Silloin syksyllä, kun alotin tän blogin kirjoittamisen nii ajatuksena oli lähteä kirjoittamaan jyllalaisen arjesta ja mitä Jylla oikein on tarjonnu mulle. Ehkä se vähän matkan varrella jäi tää postaaminen, mutta ajatus säily. Aloin oikeasti miettimään mitä Jylla on oikein tarjonnu mulle. 
  Toki ensimmäiset pari kuukautta sillon ykkösellä meni Jyllan tapoihin totutellessa ja kavereita tehden, mutta sitten kun vauhtiin pääsi, niin huomasi että Jylla olikin se oikea paikka mulle! Täällä ilmapiiri on mitä loistavin ja frendei ollaan melkeen jokasen kanssa. Opettajien kanssa voi silloin tällöin heittää pikkuläppää tai ruotsintunnin aluks voi käydä pikaisen joogasession (kiitokset Anssille tästä). Oppitunnitkaan fatboylla istuen ei oo ollu pahitteeks ;). Jyllassa oon tehny myös muistoi, jotka muistan vielä vuosien päästä vanhana. Lukion musikaali on yks hyvä esimerkki niistä. Sen aikana sain tosi paljon mahtavii uusia ystäviä ja lukuisten treenituntien ja lavaviikon jälkeen meistä oli muodostunu oikeastaan musikaaliperhe. Nytkin kun musikaali on ohi, silti pidämme kaikki yhteyttä toisiimme ja vietämme aikaa yhdessä.
   Toinen merkittävä asia mitä mulle on tarjottu on matka maailman toiselle puolelle. Usein sanotaan, että uskoakseen jotain pitää se nähdä omin silmin ja tämän Jylla juuri tekikin minulle. Shanghaissa viettämäni viikko oli todellakin ikimuistoinen matka ja se tarjosi kokemusta ja tietoa mitä ei koskaan voisi saada pulpetissa oppikirjaa tuijottaen. Listaa upeista kokemuksista voisi jatkaa vaikka kuinka paljon mm. tutustumispäivä, wanhat, tuutorina oleminen, oppilaskunnan jäsen ja niin edelleen. 
  Nyt koittaakin lukion huipentuma, eli alkaa yo-kirjoitukset. Kesäloma menee kirjoja plärätessä kirjastossa, mutta koitan vähän lomaillakkin välissä. Ens vuonna oonkin sit abi ja on aika siirtyä syrjään kaikiesta koulun eri toiminnasta ja aloittaa vain tarmokas lukeminen. Siksi tämä tuleekin olemaan viimeinen postaukseni tältä erää. Vielä on kuitenkin vuosi jäljellä lukiota ja uskon, että Jylla tulee tarjoamaan paljon hyviä muistoja muisteltavaksi ja koitan ottaa kaiken irti vielä lukiossa olemisesta. Kiitän kaikkia, jotka ovat tehneet matkastani lukiossa näin tapahtumarikkaan ja mukavan. Jylla tulee aina olemaan mulle se #1 lukio.


Kiitän ja kuittaan,
Valtteri

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Jyllan menoa

Nyt on selätetty tekniset ongelmat ja blogi on jälleen pystyssä.  Paljon on päivitettävää sitte viime postauksen. Eli toinen ysien tutustumisiltapäivä meni mainiosti ja väkee tuliki sankoin joukoin paikalle. Samana päivänä sattu olemaan myös koulun taksvärkkipäivä, johon osallistuin sitten tuutoroinnin muodossa. Tänä vuonna tuotot ohjattiin suoraan uuteen lastensairaalaan. Sitten päästiin taas kokeiden pariin koeviikon alkaessa. Heti aluks oli äikänkoe, jota meijä ope kuvaili mielenkiintoisimmaks ja soveltavimmaks kokeeks koskaa ja täytyy myöntää et sitä se vähä oliki :D. Koe pidettiin Jyllan sijasta Emmassa, eli Espoon modernin taiteen museossa. Siellä sit piti soveltaa iha olan takaa mitä kurssilta oli käyty läpi, mut oli se myös melko erillainen ja rentouttava koe. Perjantaina oli musakoe, joka oliki sit vartissa tehty. Mukavan lyhyt koe pakko myöntää. Lauantaina oli taas mun mielest koeviikon vaikein koe, eli pitkä matikka. Maanantaina sain pitää lukupäivän ja tiistai jatku historian parissa. Keskiviikkona oli kemiaa ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä oli yhteiskuntaoppi.
  Perjantaina alkoki sitte suoraa neljäs jakso ja mul oli melko rento kahen tunnin päivä. Näin koeviikon mentyä ja palautusten myötä voinki sanoo et koeviikko meni yllättävän hyvi. Keskiarvo kokeissa oli ysi, josta yllätyin paljo. Tää nelosjakso on mulla melko tyhjä, joka tuo nyt vähä hengähdysvaraa viimeisen jakson tsemppaukseen. Myöskin sen takia, että lähen tän jakson koeviikolla viikoks Shanghaihin, eli en viittiny ottaa mitää suurinta koevuorta mukaan lentokoneeseen tehtäväks. Tänään oppilaskunnan hallituksella oli myöskin kokous, jossa otettiin vastaan uudet hallituslaiset ja pantiin vuos käyntiin. Nyt nelosjaksossa tapahtuu aikalailla paljon mulla, sillä nyt ois niikun lukion huippuhetkii käsillä, kun tansitaan vanhat ja mul alkaa autokoulu, sekä vielä ois kiinaan lähtö. Näitä sit vaa odotellessa. :D

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Koeviikko lähestyy

Nyt on lähteny koulu jälleen käyntiin loman jälkeen ja on aika palata blogin ääreen. Edellinen viikko on ollu tekemistä täynnä, kun ysit tuli tutustumaan meijä lukioo. Ja niit oli TOOOSI paljo! :O Kaikki paikalle tulleet ei ees mahtunu auditorioo. Hyvä et Jyllaa kohtaan riitti kiinnostusta! Me tutorit sit pidettii niille esittelykierroksia ja reksi sekä opo kerto vähä meijä lukiosta. Viikon loppupuolella saatiin ohjeet äikän esseeseen, jossa mun pitäs saada yhistettyy kahen kirjan ja parin aineiston sisällöt yhteen. Siinä sit kirjottelin sitä tän viikonlopun ja samalla yritin lukee lähestyvään koeviikkoon. (Ihmeen nopee ne jaksot ain menee) Koeviikolla ois sit kuus koetta, et lukemista riittää. Onneks noita ennen on vielä yks Jyllan esittelyiltapäivä, et pääsee vielä tutor hommiin :)

torstai 25. joulukuuta 2014

Joululoma!!!

Viimein alko se kauan odotettu joululoma! Sitä enne ehti kyl tapahtuu aikalailla kaikkea Jyllassa näin joulun alla. Tietty oli koulun järjestämä Lucia juhla ja me oppilaskunnassa järjestettiin taas perinteinen jokavuotinen puurojuhla keskiviikkona. Tällä kertaa se pidettiin ruokalassa ruokailun aikana ja pukki sekä muori jako opiskelijoille vuoden titteleitä, joihin me oltiin äänestetty eri oppilaita pari viikkoo sitten. Torstaina oli melko tavallinen päivä; piti olla luettuna äikässä joku kirja, joka mulla sattu olemaan Supernaivi. Oltiin käyty edellisviikol äikänryhmän kaa kattoo siit kirjast tehty näytelmä ryhmäteatterissa ja täytyy sanoo et se oli tosi hyvä. Myöski meijä äikänope anto meille "joululahjana" perjantain aamutunnin sähköseks ja palautusajan vast loman loppuu, jonka seurauksena perjantaina sainki tulla melko rennosti 11 :D. Torstai iltana käytii vielä kavereiden kanssa kattomassa Jyllan kuoron konserttia. Ne osas kyl laulaa tosi mahtavasti. Perjantai oli onneks rento parin tunnin päivä, joka meni nopeesti. Lauantaina oli sit viimeinen koulupäivä, jolloin oli Jyllan joulujuhla, jossa kuoro laulo ja oli pari yhteislauluu. Ja sit alko se joululoma :)

Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta 2015 kaikille!!!





tiistai 25. marraskuuta 2014

Uus jakso!

Nyt onki koeviikko jälleen ohi. Mun osalta se meni melko hyvi, loppukurssia kohden kerty vaa tosi paljo tekemistä, joten kiire oli vähän päällä. Mut tosiaan koeviikko ois alkanu mulla tiistaina musakokeella, joka me sovittii kuitenki et pidetää musatunnilla perjantaina, joten sain yhen lukupäivän lisää. Sit oliki vuoros fyssa 4 kurssin koe. Torstain oliki ruotsin koe, jost oltii tehty jo yks osio viimesel ruotsintunnilla ja se oli se sähkönen osio. Aluks kokees oli melkosesti säätämistä, koska se ohjelmisto ei toiminu, mut lopputunnista saatii se pelaamaan ja koekki tehtyä. Lauantain mul olis ollu mantsan koe, mut jouduin siirtämään sen jo perjantaille viikonlopun menojen takia. Meijän koulus on onneks tosi joustavat opet, et ku niille menee puhuu nii kaiken saa järjesteltyy ain. Sit koittiki jo maanantai ja oli enkku 5 koe. Siitäki oli tehty kirja-analyysi essee jo viimesellä tunnilla. Se tehtii kurssin aikana luetust enkunkielisest novellist. Ja koeviikon viimenen päivä, eli tiistai oli mun osalta vapaa, et sai mennä frendien kaa viettää aikaa ja rentoutuu ennen uuden jakson alkuu.
  Ootan innolla nyt tätä kolmos jaksoo, sillä ainakin mun osalta siinä tapahtuu tosi paljon: vanhojen tanssiharjotukset pyörähtää käyntii, shanghai projekti, jos mä oon mukana, nii seki laitetaan kunnolla käyntii ja sit pitäs viel mahduttaa autokouluki mukaa. Joidenki asioiden kanssa voi tulla kiire, mut eiköhä kaikki suju :D

maanantai 3. marraskuuta 2014

Ja Jatkuu...

Nyt ku syyslomakin on lomailtu, niin pääsee jatkamaan jakson viimesii viikkoja. Vaikee uskoo et koht on menny jo yks jakso taas. Enää pari kuukautta jouluu :0 No mut nyt ku on vierähtäny jo kaks viikkoo syyslomasta, niin kyllä siihen on mahtunu paljo muutaki ku tavallista lukio opiskeluu. Mun tutor porukal oli heti loman loputtua lukioesittelyjä kirkkonummella. Oli kyl mukavaa vaihteluu opiskeluun ku esiteltii siel kaks päivää Jyllaa Kirkkoharjun yläasteelle kahen muun huippu tutorin, Pamin ja Lotan kanssa. Sit on toki ollu oppilaskunnan hallituksen kokouksia, jossa ollaan esim. järjestetty tämänvuotista taksvärkkiä.
  Opiskeluu on myös kyl riittäny ihan kunnolla. Nyt mul on menossa hissa 6 kurssi, jossa koeviikol pidettävän kokeen sijaan kirjotetaanki tutkielma kurssin aikana. Sen parissa on saanukki sit ahertaa tooosi paljon, mutta se tuo myös paljon helpotusta vastaavasti koeviikolle, kun saa yhen lukupäivän lisää. Aherrus näemmä palkittii, ku sain siitä kiitettävän, jost olin kyl iha hämmästyny :D Myöski vähä helpotusta tuo musan kurssi, kun keskel päivää saa vaa yhen tunnin ajan soitaa kitaraa algebran opiskelun sijaan, ja mä ainaki pidän siitä :) Toisaalta onhan tässä vielä opiskeltavaa tulevaan koeviikkoon, vaikkakin pari koetta tuliski olee vähä helpompii. Ja nyt vaa lukemaan enkun pokkarii koeviikoks...  ↘






maanantai 6. lokakuuta 2014

Koeviikko ohi!

Vähä on vierähtäny aikaa kun viimeks kirjotin, ku on ollu nyt hirveesti päällä lukiossa, mutta nyt uus jakso ja uudet kujeet. Selvisin kunnialla koeviikostakin, vakka aluks oli kyl melko paniikki. Ku koeviikkoo sit kulu nii selvis et eihä täs oo mitää syytä hätään ja samaa tuttua kauraa tää on mitä oli viime vuonnakin. Ainein mulla oli koeviikolla äikkä, pitkä matsku, ruotsi, englanti ja hissa. Kaikista tuli ihan mukavat numerot ja tästä on hyvä jatkaa. Muistin myös samal et koeviikotha on iha mukavii ku tarttee vaa tulla kouluu ja tehä kyseisen aineen koe ja pääsee siit sit suoraa kotii lukemaan seuraavan päivän kokeeseen. Sit jos on kokeeton päivä, nii sit saa lukee sen koko päivän rauhas seuraavaan kokeeseen. Mulla sattuki olee niit sopivasti kaks peräkkäin, niin ehti hyvin valmistautuu hissan kokeeseen. Meijän koulussa on myös tosi hyvänä järjestelynä se, että meillä on kolmena koeviikkona lauantai koepäivät, joiden avulla koko lukio saa viikon mittasen syysloman. Ei se ainakaa mua haittaa et tulee parina lauantaina tekee kokeen pariks tunniks ja saa vastineeks viikon mittasen syysloman :) Meijän lukioon tuli myös tällä koeviikolla uutuutena mukaan sähköset kokeet, eli koe tehää osittain tai kokonaan ipadeil tai läppäreil. Niis vaa pitää olla tosi tarkkan, kosk kone arvostelee ne vähän tiukemmin ku ope. Mul oli esim. ruotsissa puoliks sähkönen, eli aluks oli sanastollinen osuus ipadil ja sit loput tehtii paperille. Jylla onki nyt edelläkävijänä näissä kaikis sähkösis asiois, sillä me toimitaan monessa asiassa piloottilukiona, ja onha se iha mukavaa vaihteluu perinteisiin paperivuoriin mitä tulee yleensä kurssien myötä.

No nyt ku alko uus jakso, niin lukkari ei muuttunu paljoakaa; tuli kursseja vaa vähä eri palkkeihin ja sen myötä pari kauan kaivattuu kympin aamuu, koska mull ei ollu niit yhtää ekas jaksos :(. Ekan jakson myötä myös valkeni, että näin kakkosvuonna kursseista oli alkanu tulee vähä haastavampia ja opettajatki odottaa vähä enemmän, mutta kaikesta selviää hyvin kuha vaa jaksaa opiskella, tai kuten mun matikan ope sanoo "tarvitsee hyvät istumalihakset." ;)